keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hukan kesä

Minun ollessani Ruotsissa Hukka on käynyt vanhempieni kanssa...

...Raatteen tiellä:



...kalassa:


...ja hillametsällä:



(Äiti on ottanut kuvat.)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesä-Hukan kuulumiset

Sain Rovaniemeltä sellaisia terveisiä, että Hukka on nielaissut myyrän.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Poksu 13 v!

13-vuotias hännänheiluttaja. Oikeasta jalasta puuttuvat vielä karvat siitä kohtaa, jossa tippaletku oli.

Kävin viime viikolla Rovaniemellä ja totesin Poksun toipumisen sujuneen mallikkaasti. Alle kuukauden takaisesta hätätilanteesta muistuttavat enää ajellut karvat mahassa ja jalassa sekä vatsan leikkausarpi. Maanantaina Poksu täyttikin jo kolmetoista vuotta! Se on kyllä selvästi vanhentunut vuoden takaisesta. En uskalla enää lenkillä päästää sitä irti, koska se ei kuule oikein mitään eikä sitten myöskään tule kutsusta luokse. Vierailuni aikana Poksu vaikutti hitaalta lenkkeilijältä ja mieluummin haisteli kuin käveli, mutta säätkin olivat kyllä sen verran lämpimät, että en ihmettele. Äitin kanssa se on kuulemma käynyt ihan normaalisti lenkeillä ja innostuu joka kerta yhtä paljon, kun flexi otetaan esiin. Sitten se työntää itse päänsä pannasta läpi ja ilakoi. Joskus se saattaa haukkuen komentaa ihmisiä antamaan sille ruokaa. Itsehän en tietenkään anna, mutta ilmeisesti joku antaa, kun se kuitenkin tekee sitä...

Aurinko paistaa Poksun silmiin, yäk

Hukan kanssa kerkesimme muutaman päivän ajan nauttia lenkeistä lämmössä ja auringonpaisteessa. Poksu ei tosiaan halunnut pidemmille lenkeille tulla, joten kävin Hukan kanssa kahdestaan muistelemassa vanhoja lenkkimaastoja. Metsässä oli hyvä kävellä, kun hyttysiä ei vielä ollut.

Hukan kanssa tulimme hyvissä ajoin Oulun juna-asemalle. Ja mikäs siinä oli odotellessa vilvoittavan kesätuulen puhaltaessa.

Minun unohtui nyt tehdä Poksulle synttärikakku, mutta teen sellaisen elokuussa. Silloin näen Poksua seuraavan kerran. Yksi Rovaniemellä käyntini syistä oli nimittäin se, että olen lähdössä Tukholmaan kesätöihin kahdeksi kuukaudeksi. Hukkaa en voi ottaa matkaan, mutta vanhempani lupasivat hoitaa sitä, joten palasin Ouluun ilman sitä. Minun tulee ikävä Hukkaa, mutta onneksi tiedän sen nauttivan olostaan lapsuudenkodissaan, joten sikäli on turha olla pahoilla mielin sen puolesta. Se on kuulemma jo päässyt mökille myyräjahtiin ja järveen pulahtelemaan. Pulahteluharrastuksensa Hukka on aloittanut jo hyvissä ajoin toukokuussa, heti, kun lumimyräkät loppuivat. 

Auringonpaistetta Rovaniemellä

Märkä kahlaaja biitsillä

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuvia potilaasta


Poksulle on annettu kerran päivässä kipulääkettä ja antibiootteja. Se on toipunut ihan hyvin. Leikkausta seuraavana aamuna sille maistui maksalaatikko. Hukka oli kateenkakkana, kun toipilaalle vietiin kaiken maailman herkkuja suoraan pedille. Hukka saikin sitten syödä Poksulta ylijääneet maksalaatikot.

Tässä vielä kännissä

Muovitötteröstä Poksu ei tykkää yhtään vaan yrittää riipiä sitä pois päästään, mutta onneksi se ei hirveästi olekaan pyrkinyt nuolemaan haavaa. Haavalapun saisi pian ottaa pois leikkaushaavan päältä. Kaiken kaikkiaan potilas näyttää toipuvan ihan hyvin.

Poksua kehuttiin eläinlääkärillä kiltiksi. Lääkäri ja tämän avustaja olivat molemmat naisia, ja naisten kanssahan Poksu tuleekin hyvin toimeen. Vain kuumetta pyllyn kautta mitattaessa se harkitsi esim. purevansa eläinlääkäriä naamasta, mutta olin valmistautunut ja sain pideltyä kiinni. Miespuolisen anestesiahoitajan Poksu ei olisi halunnut antaa käsitellä itseään, mutta oli liian kännissä taistellakseen vastaan. Se vain vilkuili pahasti taakseen ja örisi, kun hoitaja piikitti siihen sokeria.

Seuraavana päivänä Poksu hakeutui eteiseen nukkumaan

Kysyin eläinlääkäriltä myös Poksun ajoittain rohisevasta hengityksestä. Eläinlääkärin mukaan on ihan normaalia, että vanhan koiran kitalaki löystyy niin, että hengitys välillä rohisee. Tästä johtuu myös kuorsaaminen. Nyt, kun tuo kiusankappale-kohtu on poistettu, Poksu lienee siis ihan terve vanhus. Hammaskiveähän sillä vähän on, hampaita pitäisi pestä useammin ja laittaa dentiseptiä.

Poksu-potilas eilen

torstai 25. toukokuuta 2017

Synkänpuoleinen helatorstai

Viime viikonloppuna minulla oli asiaa Helsinkiin. Yövyin Töölössä, missä sain koirakavereiksi Keiko-silkenin lisäksi hoidossa olevan Oma-sheltin. Sunnuntaina minulla oli luppoaikaa ennen junan lähtöä ja sain luvan käyttää Omaa kävelyllä. Se olikin mukava ja yllättävän lämmin kävelykierros aurinkoisessa Helsingissä, kun Oulussa eivät sieltä lähtiessäni olleet edes puut hiirenkorvilla. Minäkin haluaisin oman sheltin (sanaleikki vahingossa).

Oma ja Töölön kirkko

Oma ja muut auringonpalvojat

Helsingistä palattuani otin Hukan matkaan ja hyppäsin Rovaniemen-junaan. Matka oli Hukalle mieleen, lemmikkivaunussa ei nimittäin ollut ketään meidän lisäksemme. Heti kotiin päästyäni huomasin Poksun olevan tosi läskin näköinen ja määräsin sen laihdutuskuurille. Äiti kertoi, ettei Poksulle ole maistunut ruoka kovin hyvin pariin päivään. Yleensä se syö kaiken, mitä tarjotaan, joten pidin tätä vähän kummallisena, mutta ajattelin sillä olevan vain vatsavaivoja.

Tänään aamulla Poksu ei suostunut syömään enää yhtään mitään, läähätti vain ja oli tuskaisen oloinen. Helatorstai kun oli kyseessä, soitin päivystävälle eläinlääkärille, joka lupasikin meille vastaanottoajan kahdeksitoista. Poksun tila diagnosoitiin nopeasti märkäkohduksi. Se oli sen verran pitkälle edennyt, että eläinlääkäri suositteli Pokoa leikattavaksi heti tänään, vaikka taksa toki olisikin pyhäpäivän takia normaalia korkeampi.

Rovajärvellä on parhaillaan meneillään suuri kansainvälinen sotaharjoitus, jonka vuoksi hävittäjiä jyllää kaupungin yllä tämän tästä. Anestesiahoitajalla sattui juuri olemaan muutaman tunnin vapaa näistä harjoituksista, ja hän tuli suoraan Rovajärveltä nukuttamaan Pokon. Sitten meidän huolestuneiden omistajien ei auttanut kuin odotella. Menimme kotiin, söimme ja katsoimme Yleltä Mauno Koiviston hautajaisia. Ajattelin, että jos leikkauksessa ei käy hyvin, niin ei tämä ainakaan ole hullumpi päivä kuolla, kun on koko maassa suruliputus.


Poksukin osallistuu sotaharjoitukseen: anestesiahoitaja kietoi sille maastokuvioisen siteen jalkaan ja lähti sitten takaisin täyttämään maanpuolustuksellisia velvollisuuksiaan. Minä siviilipalvelusnaisena jäin Pokon vahdiksi.


Mutta Poksu ei näyttänyt mitään kuolemisen merkkejä. Rauhoituksen häipyessä se rupesi huutamaan täyttä kurkkua, että ÄÄ ÄÄÄ ÄÄÄ, mutta rauhoittui sitten, kun huomasi minut ja äitin. Eläinlääkäri näytti Pokosta irrotettua kohtua meille. Se oli valtavaksi paisunut (mistä johtui myös koiran "lihava" ulkomuoto) ja oli kuulemma ollut hankala poistaa. Saimme paljon lääkkeitä mukaan ja ohjeeksi antaa Poksulle jotain herkkua, vaikka maksalaatikkoa, kunhan se herää. Sille tehtiin olohuoneen lattialle peti, jossa se nyt toipuu. Olen istunut sen vieressä vahdissa, ettei se yritä rehkiä liikaa. Seuraavien päivien ajan sen paranemista on pidettävä silmällä. Eläinlääkäri kertoi, että jonkinlaiset leikkauksenjälkeiset komplikaatiot ovat toki mahdollisia, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää rauhalliselta. Toivottavasti ensi kuussa päästäisiin julhimaan Poksun 13-vuotissynttäreitä.

Olettakaamme, että kaikki käy hyvin.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Poksun kevätromanssi

Poksulla on juoksu. Se on ihan mahdoton. Se istuu ikkunan edessä ja vinkuu sydäntäsärkevästi, kun pihan ohi kävelee uroskoiria. Myös yleensä Poksun haukut niskaansa saanut, aidan takana ärsyttävästi räksyttävä suomenpystykorva sai nyt aikaan hentoa vininää ja haikeita katseita.


Voi Poksu, kun sinun otollinen pentujensaantiaikasi meni jo. Olisi niistä kyllä tullut kauniita pentuja. 

Hukalla menee muuten hyvin, mutta yhdellä lenkillä se tunki suuhunsa niin monta keppiä, ettei sen suu enää mennyt kiinni.

"Ei täs mitään"

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kevät

Ensin muutama äitin ottama kuva Poksusta mökillä. Se on näemmä päässyt kieriskelemään lumessa järven jäällä ja kerjäämään makkaraa moottorikelkan päällä:  



Istuu kelekan päällä niinkö vanaha tekijä

Pääsiäislomalla oltiin Ylitorniolla mökkeilemässä. Koiratkin pääsivät käveleskelemään Aavasaksanvaaran päällä. Kävimme myös näköalatornissa. Koirille siellä ei ollut paljoa katseltavaa, ihmisille kylläkin.

Aavasaksan paviljonkikahvio oli koiraystävällinen. Sisään tullessani kahvilasheltti köpötti tarkistamaan, kuka astui tupaan. Ruokailumme ajan koirat odottivat autossa, mutta kun kahvilanpitäjä kuuli meidän toisen koiramme olevan puoliksi sheltti, hän kiinnostui. Käytinkin Poksua kahvilassa sisällä ihasteltavana. Poksu haukkui ihmisille.

Näköalatornin näkymät. Alareunassa näkyy 1882 rakennetun Keisarinmajan katto.

Aavasaksalla. Poksu haukkuu, kuten yleensäkin.

Koirat sisällä mökissä. Mitä enemmän Poksulle tulee ikää, sitä tärkeämpää sille on päästä pehmeälle paikalle nukkumaan.

Poksu alkaa selvästi vanhentua. Se haukkuu paljon ja kaikelle. Minusta myös tuntuu, että se on lähes kuuro (mikä toki selittääkin tuon jatkuvan haukkumisen...). Jos sitä koittaa kutsua ulos pissalle, se saattaa vain maata paikoillaan ja vasta talutushihnaa pitelevän ihmisen nähdessään nousta häntä heiluen. Vanhuus ei tule yksin. Mutta näinhän meille kaikille lopulta käy.