sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Synttärikuvia metsä-Hukasta


Hukka täytti täydet kymmenen vuotta pari viikkoa sitten, ja kun Emilia oli sopivasti napsinut siitä kuvia edellisellä viikolla, niin pidän näitä vähän niin kuin Hukan 10-vuotissynttärikuvina. Kuvauspaikka ei ollut kuivin tai helppokulkuisin mahdollinen, mutta märässä suossa hyppiminen kannatti ja kuvista tuli totta vie hienoja! Kiitos Emilialle näistä. Suunnittelen suurennoksen teettämistä jostakin näistä, vaikka yksi Hukka-taulu minulla jo onkin (lyijykynäpiirros).



Tässä kuvassa Hukka näyttää mielestäni uutistenlukijalta



Hukka sai kummitädiltään synttärilahjaksi puruluun, ja se katosikin parempiin suihin alta aikayksikön.

Tokoa en ole Hukan kanssa treenannut ollenkaan Altan kisojen jälkeen. Sen sijaan olemme käyneet puolukka- ja sienimetsällä täällä Oulussa, ja Hukka onkin tosi kätevä retkikoira. Se kulkee mukana kaikenlaisessa maastossa ja pääsee ketterästi yli vaikeistakin paikoista, mm. muutamasta reitillemme osuneesta ojasta. Ja syö mieluusti kuivat eväsleivän kannikat. Hukka nautti tästä neljän tunnin metsäretkestä, vaikka yhteen väliin se onnistuikin vetämään pitkän heinän nenäänsä. Aivastelusta ja pärskinnästä ei tullut loppua, ennen kuin minä vedin korren pois. Kuulin myös, että Poksua on pistänyt ampiainen, mutta se oli onneksi selvinnyt ilman sen kummempia oireita.

torstai 14. syyskuuta 2017

Alta

Puoli vuotta suunniteltu Altan reissu toteutui viime viikonloppuna. Minun ja Hukan matka alkoi torstaina, kun otimme junan Oulusta Rovaniemelle. Siellä oltiin yksi yö ja seuraavana päivänä hypättiin Eskelisen Lapin linjojen kyytiin. Hukka todettiin matkatavaraksi ja siitä veloitettiin 7,50 €. Olin etukäteen jännittänyt bussimatkaa, koska Hukka ei ole aiemmin matkustanut näin pitkiä matkoja bussilla. Se olikin hieman levoton, ei vähiten siksi, että bussin kääntyillessä ja jarrutellessa Hukka-parka liukui fysiikan lakien mukaisesti jalkatilassa joutuen välillä jopa edessä olevan penkkirivin alle. Kanssamatkustajat kehuivat, että matkustaapa koira nätisti.

Pysähdys Sodankylässä

Inarin keskustassa painoin stop-nappia. Olimme ainoat poisjäävät, bussissa oli meidän lisäksemme kolme matkustajaa tuossa vaiheessa. Emilia oli tullut meitä vastaan Roki-saksanpaimenkoiran kanssa ja haki meidät Kaamaseen yhdeksi yöksi. Illalla Emilia valokuvasi Hukkaa suolla. Pitkän pähkäilyn jälkeen olin valinnut matkakengiksi ne, jotka eivät pidä vettä. Päätin siis ottaa kengät suolla kokonaan pois, koska märät kengät eivät paljon lämmitä. Veri alkoi kiertää jaloissa oikein kunnolla mättäillä hyppimisen myötä. Löysin myös hilloja, mutta eivät olleet enää aivan tuoreita. Kuvista tuli hienoja, ja laitan niitä myöhemmin Hukan 10-vuotispostaukseen, synttärithän ovat jo ylihuomenna.


Aamulla kahdeksalta lähdettiin Altaa kohti, pysähdyttiin huoltoasemalla Karasjoella ja oltiin perillä Altassa hyvissä ajoin. Meille oli varattu pieni mökki, jossa oli hella, mutta ei juoksevaa vettä tai mitään ruuanlaittovälineitä. Onneksi sain lainata yhteistiloista kattilan, voiveitsen ja lusikan. Käytin tuona viikonloppuna kattilankantta puuro- ja ruokalautasena.

Tokot alkoivat vasta iltapäivällä. Ilokseni paikalla oli monta samaa ihmistä kuin kolme vuotta sitten, ja hämmästyksekseni monet muistivat Hukan. "Odotan innolla suoritustanne, se oli niin vauhdikasta viime kerralla", sanoi yksikin ihminen.

FCI klasse 3:ssä eli evl:ssä olimme vain me kaksi koirakkoa, minä ja Hukka sekä Emilia ja Roope. Norjalaiset olivat rakentaneet fiksun kehän, jossa oli helppo kisata, ja seuraamiskaaviokin oli järkevän mittainen. Tuomari osoittautui todella mukavaksi. Hän rupesi kehässä puhuttelemaan meitä englanniksi, mutta helpottui huomatessaan, että puhun ruotsia ja ymmärrän norjaa. Hän ei kuulemma puhu englantia kovin hyvin.

Tässä Hukan lauantain pisteet:

Felles sitt, 2 minutter, skjult fører: 10
Felles dekk, 1 minutt, innkalling:
10
Fri ved fot:
7 - Huonoa seuraamista, mutta en ole yllättynyt. Hukka tekee tämän liikkeen hienosti treeneissä, mutta inhoaa sitä kisoissa.
Sitt, stå, dekk under marsj:
7 - Olin etukäteen huolestunut, menisikö Hukka idarissa istumaan. Menihän se, myös silloin, kun piti mennä maahan.
Innkalling med stå og dekk:
9 - Oikein hyvä, en muista, mistä piste meni.
Fremadsending med dirigering, dekk, innkalling:
9 - Hidas eteenmeno ja ruutuun meni tosi nurkkaan. Myöhemmin huomasin, että ruutu oli ihan vinossa eteenlähetyspaikkaan nähden, joten hyvä, että Hukka ylipäätään löysi sinne.
Apportering med dirigering:
9 - Saatiin vasen, hienosti meni. Otin isoimmat mahdolliset kapulat.
Fremadsending rundt kjegle, innta posisjon, apportering, hopp over hinder: 8½ - Olin kyllä ihan varma, että tästä tuli seiska, mutta lapussa lukee kasi puoli. Hukka lähti ensin kiertämään vasemmanpuoleista estettä, pysäytin ja ohjasin tötsälle, sen jälkeen meni hienosti. Asento oli maahan ja haettava kapula vasen umpiesteellä.
Neseprøve:
8½ - Hyvä oli, pistemenetykset palautusvauhdista.
Avstandskommandering:
10

Yhteensä 280½ pistettä, ykköstulos ja sijoitus 1/2.

Kisamme jälkeen tuomari onnitteli minua ykkösestä ja kysyi, puhuuko kaverini norjaa. Sitten hän pyysi minua auttamaan Roopen kokeessa siltä varalta, että tulisi kielivaikeuksia. Sain seistä kehässä ja varmistaa, että norjankieliset käskyt menevät perille. Se oli hauskaa. Roopekin sai ykkösen, minkä myötä siitä tuli Norjan ja Pohjoismaiden tokovalio. Norjalaiset olivat ikihyviksi ihastuneita koiriimme. Hukkaa ei uskottu kymmenenvuotiaaksi. Palkinnoksi tuli koiranruokaa, termosmuki, Alta hundeklubb -lasi ja tietysti ruusuke.

Illalla käytiin kävelyttämässä ja kuvaamassa koiria Jäämeren rannalla. Mahtavat näkymät.



Roope photobombaa


Seuraavana päivänä saatiin nukkua pitkään, koska koe alkoi vasta 12 jälkeen. Asiat tehtiin samalla tavalla kuin lauantain kokeessa.

Felles sitt, 2 minutter, skjult fører:
10
Felles dekk, 1 minutt, innkalling:
9½ - Hieman hidas luoksetulo, Hukkaa alkoi jo tympiä kisaaminen toista päivää putkeen.
Fri ved fot:

Sitt, stå, dekk under marsj:
9 - Löllö seuraaminen, mutta kaikki asennot tuli tehtyä.
Innkalling med stå og dekk:
9 - Hieno! 
Fremadsending med dirigering, dekk, innkalling:
9 - Hukka meni ihan ruudun takareunaan maahan, mutta oli onneksi sisällä.
Apportering med dirigering:
9 - Hidas merkki, muuten hyvä. Taas vasen.
Fremadsending rundt kjegle, innta posisjon, apportering, hopp over hinder:
9 - Tötsälle mennessään Hukka taisteli henkisesti, koska sen olisi tehnyt mieli mennä suoraan kapulalle. Se kuitenkin pysyi tiukkana ja kipitti tötsälle. Asento oli taas maahan ja este vasen, siellä oli tällä kertaa avoeste.
Neseprøve:
8 - Hukka tunnisti oman kapulan hienosti ja vei sen tuomarille. Lisäkäskyllä pyysin sitä ystävällisesti tuomaan kapulan kuitenkin minulle, ja toiveeni toteutui.
Avstandskommandering:
8 - Yksi lisäkäsky seiso-istu-vaihtoon.

Yhteensä 282½ pistettä, ykköstulos ja sijoitus 1/2.

Palkinnot olivat muuten samat kuin lauantaina, mutta tällä kertaa me luokkavoittajat saimme myös maton. Se oli vähän yllättävä palkinto, mutta ei niin yllättävä kuin ne 12 sipsipussia vuosi sitten.


Tämä oli Hukan 17. evl-ykkönen. Matkan varrella ollaan saatu mm. kaksi piirinmestaruutta, CACIOB, yksi SM-finaalipaikka ja kolmen eri maan tokovalionarvot. On se vain monta kisaa jaksanut minun kanssani ja yhdet uudet säännötkin opetellut. Uskollinen kisakaveri. Ja loppujen lopuksi älyttömän hyvä tokokoira, vaikka alkutaival olikin täynnä hankaluuksia.

Tässä vielä kuvia sunnuntailta. Ehdimme käydä myös katselemassa kalliopiirroksia, jotka ovat maailmanperintökohde.

POHJ TVA:t Roope ja Hukka

Roki etualalla. Hukka ei oikein pitänyt Rokista ja valvoi mustasukkaisesti koko ajan, jos Roki tuli minun lähettyvilleni. Tässäkin kuvassa Hukka kuikuilee taka-alalla minun perääni.


Kisan jälkeen ajoimme vielä saman päivän aikana Rovaniemelle. Ajokeli muuttui paikoin hirveäksi, kun vettä tihkutti ja näkyvyys oli todella huono. Rovaniemellä oltiin vähän ennen yhtätoista illalla. Seuraavana aamuna jatkoimme etelään. Emilia ajoi kotiinsa Hämeenlinnaan ja jätti minut ja Hukan Ouluun matkan varrella. Olipa hieno reissu.

Hukka nukkuu autossa

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Suo, hillaämpäri ja Hukka

Palasin Rovaniemelle 18.8. Kun nousin autosta kotipihalla, Hukka ensin haukahti minulle möreästi. Ei tunnistanut, kuka tulee. Hetkessä sen korvat kuitenkin painuivat linttaan, ja häntä vispaten kyseinen viiksiniekka syöksyi syliini vikisemään ja nuolemaan minua naamasta. Se otti Arlandasta ostamani juomapullon ja kanteli sitä mielissään ympäriinsä. Poksukin tuli tervehtimään minua tohvelin kanssa, mutta kuten Tanskasta palatessanikin, sen reaktio oli Hukkaa hillitympi. Kunhan noteerasi, että tuommonenkin tuli. 

Poksu lautalla. Poksua pidetään rantauduttaessa hihnasta kiinni, koska se yliarvioi hyppyvoimansa ja saattaa ponnahtaa reunalta liian aikaisin - vain molskahtaakseen suoraan rantaveteen.

Heti seuraavana päivänä lähdettiin mökille. Rentouttavaa oli karistaa Tukholman pölyt vaatteistaan metsäntuoksuisella hillasuolla. Ja hillaahan riitti niin paljon kuin vain jaksoi poimia. Molemmat koirat olivat uskollisesti mukana marjametsällä, hyvin Poksu-vanhakin jaksoi suolla juoksennella. Hillat ovat koirien suurta herkkua, ja ne riipivät niitä varvuista suihinsa yhtä suurella innolla kuin me ihmisetkin. Tänä vuonna hillaa oli tarjolla niin paljon, että Hukka söi aivan kyllikseen, eivätkä sille lopulta enää marjat maistuneet. Seuraavana aamuna se herätti minut aikaisin ja kertoi, että ulos on päästävä. Liiallinen hillansyönti oli kostautunut laksatiivisissa merkeissä. 

Keiko-silken

Tällä viikolla Rovaniemelle tuli Helsingistä Keiko-silkkivinttikoira omistajineen. Ensimmäisenä päivänä Hukka sai kateellisuuskohtauksen ja puri Keikoa. Ihmiset moittivat sitä tästä ankarasti, ja sen jälkeen Hukka olikin kapeaa lajitoveriaan kohti suopeampi, mitä nyt salaa kyräili kauempaa. Hukkahan on mustasukkaisuuteen taipuvainen ja pyrkii joskus rähähtämään Pokollekin, jos se yrittää samoille rapsutusapajille. Hukalta ei saa sietää tällaista yhtään vaan heti komentaa napakasti ja muistuttaa, että muillakin koirilla on oikeus rapsutukseen, ei vain Hukalla.

Perjantaina käytiin Koivusaaren luontopolulla kävelemässä. Poksulta evättiin pääsy lintutorniin, kun epäiltiin, pääseekö se omin avuin portaat alas. Paitsi että Poksu ei kysele lupia vaan nousi portaat omatoimisesti, ja siellähän se sitten oli lintutornissa. Sen jälkeen myönnettiin lopuillekin koirille pääsy näköalapaikalle. Vaikka eipä sitä matala eläin paljoa lintutornista maisemia katsele, paitsi vähän oviaukosta.

Rovaniemeläinen kirkkovenesoutujoukkue harjoittelemassa

Poksu on matkalla korkeuksiin, Keiko seuraa menoa huolestuneena

Minä ja Hukka lintutornista nähtynä. (Kuva: Emiel)

...ja toisin päin: Hukka katselee alamaisiaan korkeuksista

Auringon kultainen Poksu

Kulissien takana. Poksu vähät välitti istu-huudoistani, mutta käsimerkkejä se tottelee kiitettävästi. (Kuva: Emiel)

Keiko

Hukan kanssa olemme treenanneet tokoa lähes joka päivä. Olemme nimittäin menossa ensi viikolla toko-kokeisiin, eikä mihin tahansa kokeisiin, vaan Norjan Altaan Jäämeren rannalle. Olen ilmoittanut Hukan toko-kilpailuun sekä lauantaiksi että sunnuntaiksi, joten hyvä on treenatakin vähäsen, vallankin kun nämä sääntömuutoksen mukanaan tuomat liikkeet eivät muistu mieleen yhtä helposti kuin sellaiset perusasiat kuin tunnari ja kaukokäskyt. Hukkahan on jo Norjan tokovalio, joten sen puolesta kokeet menevät ihan huvinpidon kannalta. Matkan alkuperäinen syy onkin lähteä seuraneideiksi Emilialle ja Roopelle, joilla on mahdollisuus saavuttaa näistä kisoista sekä Norjan että Pohjoismaiden tokovalion arvot. Mutta samahan se on meidänkin Hukan kanssa kilpailla, kun kerran valmiiksi paikan päällä sitten olemme. Ainakin kolme vuotta sitten Altan tuplakisat olivat oikein mukava kokemus runsaine palkintoineen ja vieraanvaraisine paikallisihmisineen.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Hukan kesä

Minun ollessani Ruotsissa Hukka on käynyt vanhempieni kanssa...

...Raatteen tiellä:



...kalassa:


...ja hillametsällä:



(Äiti on ottanut kuvat.)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesä-Hukan kuulumiset

Sain Rovaniemeltä sellaisia terveisiä, että Hukka on nielaissut myyrän.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Poksu 13 v!

13-vuotias hännänheiluttaja. Oikeasta jalasta puuttuvat vielä karvat siitä kohtaa, jossa tippaletku oli.

Kävin viime viikolla Rovaniemellä ja totesin Poksun toipumisen sujuneen mallikkaasti. Alle kuukauden takaisesta hätätilanteesta muistuttavat enää ajellut karvat mahassa ja jalassa sekä vatsan leikkausarpi. Maanantaina Poksu täyttikin jo kolmetoista vuotta! Se on kyllä selvästi vanhentunut vuoden takaisesta. En uskalla enää lenkillä päästää sitä irti, koska se ei kuule oikein mitään eikä sitten myöskään tule kutsusta luokse. Vierailuni aikana Poksu vaikutti hitaalta lenkkeilijältä ja mieluummin haisteli kuin käveli, mutta säätkin olivat kyllä sen verran lämpimät, että en ihmettele. Äitin kanssa se on kuulemma käynyt ihan normaalisti lenkeillä ja innostuu joka kerta yhtä paljon, kun flexi otetaan esiin. Sitten se työntää itse päänsä pannasta läpi ja ilakoi. Joskus se saattaa haukkuen komentaa ihmisiä antamaan sille ruokaa. Itsehän en tietenkään anna, mutta ilmeisesti joku antaa, kun se kuitenkin tekee sitä...

Aurinko paistaa Poksun silmiin, yäk

Hukan kanssa kerkesimme muutaman päivän ajan nauttia lenkeistä lämmössä ja auringonpaisteessa. Poksu ei tosiaan halunnut pidemmille lenkeille tulla, joten kävin Hukan kanssa kahdestaan muistelemassa vanhoja lenkkimaastoja. Metsässä oli hyvä kävellä, kun hyttysiä ei vielä ollut.

Hukan kanssa tulimme hyvissä ajoin Oulun juna-asemalle. Ja mikäs siinä oli odotellessa vilvoittavan kesätuulen puhaltaessa.

Minun unohtui nyt tehdä Poksulle synttärikakku, mutta teen sellaisen elokuussa. Silloin näen Poksua seuraavan kerran. Yksi Rovaniemellä käyntini syistä oli nimittäin se, että olen lähdössä Tukholmaan kesätöihin kahdeksi kuukaudeksi. Hukkaa en voi ottaa matkaan, mutta vanhempani lupasivat hoitaa sitä, joten palasin Ouluun ilman sitä. Minun tulee ikävä Hukkaa, mutta onneksi tiedän sen nauttivan olostaan lapsuudenkodissaan, joten sikäli on turha olla pahoilla mielin sen puolesta. Se on kuulemma jo päässyt mökille myyräjahtiin ja järveen pulahtelemaan. Pulahteluharrastuksensa Hukka on aloittanut jo hyvissä ajoin toukokuussa, heti, kun lumimyräkät loppuivat. 

Auringonpaistetta Rovaniemellä

Märkä kahlaaja biitsillä

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuvia potilaasta


Poksulle on annettu kerran päivässä kipulääkettä ja antibiootteja. Se on toipunut ihan hyvin. Leikkausta seuraavana aamuna sille maistui maksalaatikko. Hukka oli kateenkakkana, kun toipilaalle vietiin kaiken maailman herkkuja suoraan pedille. Hukka saikin sitten syödä Poksulta ylijääneet maksalaatikot.

Tässä vielä kännissä

Muovitötteröstä Poksu ei tykkää yhtään vaan yrittää riipiä sitä pois päästään, mutta onneksi se ei hirveästi olekaan pyrkinyt nuolemaan haavaa. Haavalapun saisi pian ottaa pois leikkaushaavan päältä. Kaiken kaikkiaan potilas näyttää toipuvan ihan hyvin.

Poksua kehuttiin eläinlääkärillä kiltiksi. Lääkäri ja tämän avustaja olivat molemmat naisia, ja naisten kanssahan Poksu tuleekin hyvin toimeen. Vain kuumetta pyllyn kautta mitattaessa se harkitsi esim. purevansa eläinlääkäriä naamasta, mutta olin valmistautunut ja sain pideltyä kiinni. Miespuolisen anestesiahoitajan Poksu ei olisi halunnut antaa käsitellä itseään, mutta oli liian kännissä taistellakseen vastaan. Se vain vilkuili pahasti taakseen ja örisi, kun hoitaja piikitti siihen sokeria.

Seuraavana päivänä Poksu hakeutui eteiseen nukkumaan

Kysyin eläinlääkäriltä myös Poksun ajoittain rohisevasta hengityksestä. Eläinlääkärin mukaan on ihan normaalia, että vanhan koiran kitalaki löystyy niin, että hengitys välillä rohisee. Tästä johtuu myös kuorsaaminen. Nyt, kun tuo kiusankappale-kohtu on poistettu, Poksu lienee siis ihan terve vanhus. Hammaskiveähän sillä vähän on, hampaita pitäisi pestä useammin ja laittaa dentiseptiä.

Poksu-potilas eilen